!

Olemme avoinna ma-pe klo 8-16.

Julkaistu 12.11.2021

Leikkureiden huoltovinkit

Leikkurit ovat tärkeä työväline jalkojen hoidossa. Leikkureilta vaaditaan hyvää työtulosta ja toimivuutta paksuunkin kynteen. Jotta leikkurit pysyvät hyväkuntoisina mahdollisimman pitkään, kannattaa niitä muistaa huollattaa myös ammattilaisella itse tehtävän päivittäisen puhdistuksen ja huollon lisäksi. Säännölliseen huoltoon kuuluu  muutama tärkeä seikka, jotka esitellään seuraavaksi.

 

Näin huollan itse

1.Nivelten öljyäminen

Leikkureiden nivelöljyä on hyvä käyttää säännöllisesti, noin viikoittain.

 

Mikäli leikkurin nivelpinnat tuntuvat jäykiltä tai leikkuri pitää ääntä niveliä liikutellessa on nivelpintoihin hyvä lisätä nivelöljyä. Joskus kuumailmasterilaattori saattaa kuivattaa niveliä niin, että leikkurin nivel jäykistyy ja leikkuria on ikävä käyttää.

 

Tipauta tippa öljyä nivelen kummallekin puolelle. Avaa ja sulje leikkuria muutamia kertoja, jotta öljyä leviää nivelinnoille. Lisää öljyä aina tarvittaessa.

 

2.Jousien vaihto   

 

Leikkureiden jouset ovat jatkuvassa jännityksessä käytön aikana. Ajan myötä jouset saattavat napsahtaa poikki rasituksesta. Kaikkiin Mills- ja Timesco merkkien leikkureihin on valikoimassamme saatavilla varajousia. Irrota jousien ruuvit ja vaihda tilalle uudet jouset. Mikäli vain toinen jousi on poikki, suosittelemme silti vaihtamaan molemmat jouset, jotta jousiin saadaan oikeanlainen jännite. Lisäksi on hyvin mahdollista, että toinenkin jousi menee pian poikki.

 

Säilytä jousien ruuvit tallessa ja käytä niitä myös uusien jousien kiinnittämiseen. Valikoimassamme on myös ruuveja, mikäli ne ovat esimerkiksi irronneet ja hävinneet. Varajouset myydään pareittain ja ostohetkellä sinun täytyy tietää vain leikkurisi malli, jotta osaamme lähettää sinulle oikeanlaiset jouset.

 

3.Pintaruosteen ja tummumien poisto

 

Leikkurien nivelpinnoille ja varsiosiin saattaa ilmestyä pintaruostetta esimerkiksi, jos leikkurit ovat menneet hieman kosteina sterilaattoriin. Vesijohtoveden mineraalit saattavat myös aiheuttaa tummista teräksisten välineiden pinnassa. 

 

Steel on hapan erikoispesuaine, joka poistaa tummentumat leikkureista.

Tummumiset ja pintaruosteet voidaan poistaa käyttämällä instrumenttikumia tai Erisan Steel-erikoispesuainetta. Erisan Steel kirkastaa leikkurien värin ja poistaa pintaruosteet. Pesuneste laimennetaan yhdessä veden kera ja annetaan leikkureiden olla liuoksessa noin tunnin ajan ja huuhdellaan lopuksi.

Huollata leikkurit ammattilaisella!

 

Leikkurien terät tylsyvät ajan mittaan käytössä. Leikkureiden teriä voidaan teroittaa muutamia kertoja.

Suosittelemme leikkureiden teroitukseen aina ammattilaisen palveluita.