Miten hoitaa ja ennaltaehkäistä kantapääkipua? – vinkit asiakkaan ohjaukseen
Kantapääkipu on yleinen vaiva niin nuorilla juoksijoilla kuin esimerkiksi seisomatyötä tekevien keskuudessa. Kantapääkipua voivat aiheuttaa myös muun muassa huonot jalkineet tai jalkaterän asentovirheet.
Kantapääkipu voi äityä ikäväksi, arkea vaikeuttavaksi vaivaksi. Lue yleisimmistä kantapääkipua aiheuttavista vaivoista ja siitä, millä tavoin ohjata asiakasta ennaltaehkäisemään ja hoitamaan kantapääkipua.
Mistä kantapääkipu johtuu?
Jotta kantapääkipua voi helpottaa, on järkevää pyrkiä selvittämään, mistä kantapääkipu johtuu. Kantapääkivulle voi olla useita eri syitä, ja yleisimpänä voidaan pitää plantaarifaskioosia, eli kantakalvon rappeumatilaa.
Aina kyse ei kuitenkaan ole plantaarifaskioosista. Kantapään kipuilu voi johtua myös tavallista suuremmasta jalkaterään kohdistuvasta rasituksesta. Myös äkillinen, kantapäähän kohdistunut tärähdys tai voimakas ponnistus voivat aiheuttaa kantapään kiputiloja.
Lisäksi huonot jalkineet, kovalla alustalla tapahtuva kävely tai juoksu, hiertymät ja kovettumat kantapäissä, ylipaino, jalkaterän asentovirheet tai toistuva rasitus voivat aiheuttaa kantapääkipua. Kantakivun syy voi löytyä myös harvinaisemmasta kantaluun murtumasta tai lapsilla yleisestä Severin taudista.
Jalkapohjan kantakalvontulehdus, ohentunut tai siirtynyt rasvapatja, limapussintulehdus tai kantaluun rasitusmurtuma voivat aiheuttaa kantapääkipua.
Millaisia vinkkejä antaa kantapääkivun ennaltaehkäisyyn ja hoitoon?
Ennaltaehkäisevä hoito on tärkeää kantapääkivun välttämisessä. Ennaltaehkäisyn avulla tulehdustilan ja luupiikin syntyminen on mahdollista välttää.
Kuinka neuvoa asiakasta ehkäisemään kantapääkipua?
Venyttely, hieronta ja hyvät kengät voivat auttaa. Erityisesti jalkapohjien, pohkeiden, takareisien ja akillesjänteen venytyksestä voi olla hyötyä. Jännekalvojen vahvistamisesta voi myös saada apua kantapääkivun ennaltaehkäisyyn.
Kengissä tulisi vältää korkoa sekä kärkikäyntiä. Myös kengän kärjen tulisi olla riittävän tilava.
Hieronta voi auttaa kantapääkipuun.
Entä kun kantapääkipu on jo syntynyt?
Kevyt pohkeen ja jalkapohjan hierominen voivat auttaa kivun hellittämisessä.
Jos kipu on syntynyt rasituksen johdosta, kannattaa rasitus lopettaa, kaikkea liikkumista kuitenkaan keskeyttämättä. Pohkeen ja jalkapohjan hierominen voivat myös hellittää kipua.
Esimerkiksi Severin taudissa kantaluussa akillesjänteen kiinnityskohdassa tuntuva kipu tekee alueesta paineluaran. Tauti kuitenkin häviää ajan myötä, ei vaadi erityistä hoitoa, joskin kylmähoito voi auttaa.
Mitä tuotteita voit tarjota kantapääkivun ennaltaehkäisyn ja hoidon tueksi?
Hyviä tuotteita kantapääkivun hoidon tueksi ja ehkäisemiseksi ovat kantapäiden iskunvaimennusta ja pehmustusta lisäävät tuotteet.
Kenkiin ja iholle asetettavat silikoniset pehmusteet vaimentavat tehokkaasti kantapäihin kohdituvia iskuja ja ehkäisevät sekä helpottavat kantapääkipua.
Comforsilin silikonituotteet sopivat erinomaisesti kantapääkivun hoidossa ja ehkäisyssä käytettäväksi. Kantapääkuppi, kantapäätyyny ja erilaiset tukipohjalliset ovat tuotteita, joiden pariin asiakkaan voi ohjata.
Comforsil Kantapääkuppi sopii kaikkii kiputiloihin
Kaikkiin kantapään kiputiloihin soveltuva Comforsil Kantapääkuppia on helppo suositella. Pehmytkudokset paikallaan pitävä kuppirakenne tukee myös rasvapatjaa, vähentäen kantaluuhun kohdistuvaa painetta.
Kantapääpehmuste ennaltaehkäisemään kantapääkipua ja rasitusta
Comforsil Kantapääpehmuste on erinomainen tuote kantapääkivun ja rasituksen ennaltaehkäisyyn. Tärähdyksen aiheuttamaa kipua lievittävä ja askelta keventävä pehmuste on hyvä valinta myös kantakalvon tulehdustilan ja rasvapatjan siirtymisen tai ohentumisen hoitoon.
Comforsil Kantapäätyyny on omiaan lieventämään kovan iskun aiheuttamaa voimakasta, kantapään keskelle kohdistuvaa kipua tai luupiikin aiheuttamaa vaivaa.
Kantapäätyynyn keskiosa on irrotettava, jolloin tyynyn avulla saadaan voimakkaampi kivunlievitys. Kun asiakkaan kantapään keskelle kohdistuva kipu on lievempää, voi tuotetta käyttää keskiosan kanssa.
Anatomisesti muotoillut Mills Tukipohjalliset keventävät kantaiskua ja päkiän alueen kuormitusta.
Nämä iskunvaimennuspohjalliset ovat käytössä miellyttävän tuntuiset ohjaten samalla jalkaterän sisäkaarta oikeaan asentoon. Pohjalliset sopivat useimpiin kenkiin.
Kestävästä Poron®-materiaalista (3 mm) valmistetut Mills Terveyspohjallisia käyttämällä jalkapohjaan kohdistuva paine ja rasitus vähenee. Pohjalliset voivat myös ehkäistä iho-oireita, jotka johtuvat kengästä.
Pohjalliset sopivat jokapäiväiseen käyttöön ja ne vievät vain vähän tilaa kengästä. Mills Terveyspohjallisen voi yhdistää erilaisten pohjalliselementtien kanssa.